torstai 6. elokuuta 2009

Suomi voitti IC2-turnauksen avausottelun - ei vieläkään maaleja Englannille

Suomen ja Englannin kohtaamista odotettiin pitkin iltaa. Sitä edelsi IC2-turnauksen avajaiset ja Ensiferumin All-Stars -ottelu, jossa voiton vei viimeisillä minuuteilla Ensiferum United. Varsinainen maaottelu ratkesi toisen puoliajan alussa ja Suomi voitti lopulta luvuin 3-0.

Jo avajaiset olivat täynnä kiimaa: kuultiin Clintonin haastattelu, huudettiin pelaajia pelihuoneeseen, saatiin selville kisojen virallinen kisabiisi, laskettiin kolmenkymmenen sekunnin mittainen countdown ja muutenvain hulinoitiin. Ottelun alku viivästyi varsin paljon, mutta se ei tuntunut tunnelmaa haittaavan. Useita ennätyksiä rikottiin, sillä pelaajia oli katsomossa parhaimmillaan 169, TeamSpeakissa 71 ja Soccerissa online 237. Mylvintä aulassa ja otteluhuoneessa oli kovaa jo alusta alkaen.

Iso-Britania aloitti ottelun vahvasti. Kova painostus Suomen päässä tuotti ensimmäisen kahden minuutin aikana todella monta paikkaa. Suomi terästyi kuitenkin pikkuhiljaa ja kolmannella minuutilla puolestaan Vocal oli lähellä saada maalin. Tilanteita syntyi molempiin päihin tiukkaan tahtiin ja osumat olivat molemmilla todella lähellä. Ensimmäinen maali nähtiin vasta kahdeksannella minuutilla, kun Timothy puski pallon verkkoon Vocalin kulmapotkusta. Minuuttia myöhemmin Pure keskitti pallon Vocalille, joka tarjosi Timothylle jälleen maalipaikkaa. Tällä kertaa Timothy ei onnistunut kuitenkaan viimeistelemään. Peli oli ensimmäisen puoliajan jälkeen Suomelle 1-0. Tappioasemastaan huolimatta Englanti aloitti ottelun odotettua vahvemmin, mistä osoituksena hallintaprosentti 53%.

Toisella puoliajalla Suomi pääsi jo ensimmäisellä minuutilla kulmapotkusta hyvään paikkaan. Englannin puolustajat olivat kuitenkin hereillä ja pääsivät purkamaan pallon kärkeen, jossa Lupoli oli lähellä päästä läpiajoon. Kolmannella minuutilla Suomi teki toisen maalinsa: Baros syötti Timothylle, joka jatkoi Vocalille, jolla oli helppo työ siirtää pallo maaliin. Vain puolta minuuttia myöhemmin Vocal laukoi pallon päin maalivahtia. Veto näyttikin varsin onnettomalta, mutta maalivahti ei ollut täysin hereillä tilanteessa ja päästi pallon vahingossa maaliin. Peli oli Suomelle jo 3-0 ja paine jatkui muutaman minuutin, kunnes Englanti pääsi taas peliin mukaan. Pitkä yhtäkestoinen paine hyökkäyspäässä tarjosi Englannille useita paikkoja, joista kukaan ei valitettavasti saanut sählättyä palloa maaliin. Yhdeksännellä minuutilla alkoi suomalaisten fanien Finlandia-laulu, jota kesti ottelun loppuun saakka, eikä edes selostajana toiminut Super-Mac saanut ääntään kuulumaan. Ottelu päättyi Suomen 3-0 voittoon, eikä Englanti pystynyt vieläkään tekemään avausmaaliaan Suomea vastaan.

Ottelun jälkeen foorumeille ilmestyi useita valituksia banneista, joita pelaajat olivat saaneet aloitushuudon aikana. Useat pelaajat ovat sanoneet saanensa muteja, vaikka eivät ole omistaneet edes puheoikeuksia.

Soccer-Sanomien kolme tähteä:

*** Vocal
** Timothy
* Mide

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti