sunnuntai 2. elokuuta 2009

Ennakko: Englanti ja Suomi avaavat IC2-turnauksen

Kentällä rytisee 5.8., kun vastakkain asettuvat Soccerin johtavat maajoukkuemaat Suomi ja Englanti. Ottelu avaa International Challenge 2 -turnauksen, johon osallistuvat näiden kahden mahtimaan lisäksi myös Hollanti, Tsekki ja Puola. Turnauksen järjestäjät odottavat ottelusta Soccerissa toistaiseksi kaikkien aikojen suurinta tapahtumaa.


Suomi ja Englanti ovat kohdanneet toisensa kansainvälisillä kentillä kolmesti ja joka kerta sinipaitainen joukkue on vienyt voiton. Maalierokaan ei näytä brittien kannalta valoisalta: Englanti ei ole tehnyt Suomen verkkoon vielä yhtään maalia, kun taas Suomi on tahkonnut huimat yksitoista maalia. Uudella serverillä joukkueet eivät ole kohdanneet vielä kertaakaan, mikä tuokin otteluun oman lisäjännityksensä.



Vahvuudet ja heikkoudet:
Suomi: Suomen ehdottomasti suurin vahvuus on joukkueen tasaisuus. Joukkue on täynnä loistavia pelaajia jokaiselle pelipaikalle. Eniten epäilyksiä herättää joukkueen kokemattomuus, sillä useat pelaajat ovat joukkueessa ensimmäistä kertaa.
Englanti: Joukkue on täynnä maajoukkuekonkareita, joilla on kokemusta jo viime vuoden EURO 2008 -turnauksesta. Englannin suurin ongelma saattaakin löytyä juuri uusista pelaajista, jotka sortuvat yliyrittämiseen ja ehkäpä jo yhden epäonnistumisten myötä pieneen kinasteluun.

Seuraa heitä:

Blister: Blister on iskenyt toistaiseksi jo huimat kahdeksan maalia eli enemmän kuin kukaan muu. Jos kaikki osuu nappiin, voi kymmenen maaottelumaalin raja rikkoutua.
Joni: Suomen valttikortti. Omaa loistavan pelisilmän ja osaa avata pitkiäkin pomppupalloja hyökkääjille.
Källström: Viimeiseen metriin saakka puurtava pelaaja, joka torjuu pallot usein viime hetkellä maaliviivalta.
Cesc: Englannin maajoukkueveteraani, joka osaa avata hyvin kierteellä. Kantaa Englantia myös vaikeina hetkinä.
Lupoli: Pelaa hyvin yhteen monen muun kanssa. Joukkuepelin lisäksi Lupoli hallitsee yksilöpelaamisen.
Sharp: Mikäli kaikki osuu kohdilleen, on Sharp vaarallinen tekijä. Hyvänä päivänä onnistuu kaikki, mutta huonoina ei sitten mikään.

Tulosveikkaus:
Alku on tasaista ja molemmat joukkueet lähtevät heti täysillä peliin mukaan. Hyviä paikkoja syntyy molemmissa päissä koko ensimmäisen erän ajan, mutta maalit puuttuvat. Toisessa erässä Suomi kuitenkin tekee heti alkuun kaksi maalia ja vaikka Englanti pääsee vielä maalin päähän, voittaa Suomi ottelun luvuin 2-1.

Mitä mieltä Soccerin pelaajat ovat International Challenge 2 -turnauksesta

Me kysyimme: Mitä ajatuksia International Challenge 2 sinussa herättää?

Alexandro: Vaivaa on nähty ja se on hyvä juttu. Varmasti tulloo hyvä turnamentti.
Sutton: No, turnaus herättää odotuksia maajoukkueiden nykyisistä tasoista uudessa versiossa, varsinkin Suomen pelaamista odotan innolla.
Mäkiaho: Vaikka mitä jännitystä tulee olemaan kun kattelee sitä tulevaa peliä. On kiva nähdä taas kovaa vääntöä. Tulevaa ajatellessa toivoisin, että uusia nimiä nähtäisiin maajoukkueen riveissä.
Caceres: Hienoa, että noita järjestellään. Vähän jo kaivannutkin tuon kaltaista suurtapahtumaa.
Elefantti: No, hyvähän tuo on, ja hieman hämmentävää ettei enempää osallistujia oteta mukaan. Onhan sitä vielä Kanada ja Jenkit.
Barbaari: Uskon että Suomi tulee kärsimään ensimmäisen tappionsa. Suomen valmentajan toiminta ja pelaajavalinnat eivät vakuuta.
Plus: Hieno juttu että maajoukkueet kohtaa taas pitkästä aikaa. Itse löydyn varmaan katsomosta.
Crap: Ihan hauska tapahtuma.
Aha: Aivan mahtavaa toimintaa. Tosin en oikein tiedä... voisi tulla joukkue jossa oisi joka maasta pelaajia sekaisin jotka ei mahdu kotimaansa tiimiin. ”International Team” tai jtn.
Marquez: Loistava idea, päästään seuraamaan maajoukkueitten pelejä pitkästä aikaa. :)
Lerppa: Tuo elämää tavalliseen arkeen.
Pukki: Hienoa että tämmöisiä järjestetään niin Suomi voi taas näyttää mistä kana pissii. Samalla nähdään missä mennään tällä hetkellä Soccerin maajoukkuetasolla. Hyvä että näistä peleistä voi myös veikata
Denisov: Hyvä se on, tuo vähän eloa Socceriin.
Clacier: Hyvä homma, että näitä järjestetään. Nämä pitävät kansainvälistä socceryhteisöä elossa. Vielä kun samaiset järjestäjät järjestäisivät liigan, sillä jos IC2 toimii niin miksei liigakin?
Milito: Jännittävä turnaus tulossa :)
Bojinov: Vastataan nyt casuaalisti että mielenkiintoinen tapahtuma on tulossa.
Nuusku: Eikai tuossa mitään kummallista. Ihan hyvä juttu. :)
Akton: Mikäs noissa tapahtumissa, mutta Kalivodan jääminen Suomen joukkueen ulkopuolelle ja Clintonin valmentaminen tekevät Suomelle enemmän hallaa kuin Kiinan hallitus ihmisoikeudelle.
Bisping: Suomi voittaa, eteenpäin on menty. Kendo pois Suomesta.