lauantai 28. marraskuuta 2009

Hollanti haastaa Suomen IC2-turnauksen finaalissa

Sunnuntaina 29.11. nähdään huikea taistelu, kun Hollanti ja Suomi pelaavat IC2-turnauksen voitosta. Luvassa on tiukka taistelu, sillä jo viime tiistaina pelatussa ottelussa Hollanti laittoi Suomelle kovasti kampoihin. Illalla ennen varsinaista finaaliottelua nähdään myös muuta ohjelmaa, kuten kaksi The Soccer Leaguen ottelua, Soccermarathon 2009 sekä 2vs2-näytösottelu.



Vahvuudet ja heikkoudet:
Suomi: Joukkue on täynnä kokeneita pelaajia, jotka eivät ota ennakkosuosikin asemasta suuria paineita. Maalinteko ja pelinrakennus onnistuvat hyvin. Pystyvätkö Hollannin taitavat kikkailijat kuitenkin ohittamaan Suomen puolustuksen?
Hollanti: Hollanti lähtee otteluun haastajana, mistä johtuen jotkut pelaajat saattavat sortua yliyrittämiseen. Ehdoton vahvuus Hollannilla on kuitenkin sen hyökkäyspeli, jota on vaikea pysäyttää.

Seuraa heitä:
Timo: Koko turnauksen hyvässä vireessä ollut Timo osaa rakentaa loistopaikkoja sekä itselleen että joukkueelle. Tunnetusti liukas puolustettava.
Maradona: Maanantaina maajoukkuedebyyttinsä tehnyt Maradona on heti raivannut tiensä joukkueen avainpelaajiin. Omaa todella tarkan laukauksen, joka hollantilaisten on pystyttävä estämään.
Koivunen: Suomen joukkueen luottopakki. Nousee tarvittaessa itse laukaisupaikalle, josta tulokset ovat olleet karmaisevia.
Rijmen: Lähes koko turnauksen ajan maalipörssin kärjessä olevan Rijmenin taidot riittävät vaikka mihin. Vaikka onkin periaatteessa varmistanut jo maalipörssin voiton, on valmis tekemään lisämaaleja joukkueelleen hinnalla millä hyvänsä.
Vedad: Hollannin tämän hetken paras hyökkääjä. Mikäli ei murru muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen, on Vedad vahvoilla.
O’Shea: Hollanti - Englanti -ottelun parhaimpiin pelaajiin kuulunut O’Shea on valmis torjumaan suomalaisten hyökkäykset taas tänään. Pystyy hyvänä päivänä ihmetekoihin

Tulosveikkaus:
Molemmat joukkueet painavat heti päälle ja saavat paljon hyviä paikkoja kuten viime pelissäkin. Ensimmäisen maalin tekee Hollanti juuri ennen taukoa. Suomi pääsee kuitenkin heti toisen puoliajan alussa muutaman onnistuneen vaihdon ansiosta tasoihin. Ottelu venyy jatkoajalle ja edelleen rangaistuslaukauksille, jossa voiton vie Suomi.