maanantai 28. syyskuuta 2009

Hoffenheim perustettiin uudelleen



Kasimin johtama Hoffenheim perustettiin uudelleen. Joukkueeseen on liittynyt paljon Hoffenheimin vanhoja tähtipelaajia, kuten Gago, Jario ja Karkade. Esitellyssään Hoffenheim mainostaa myös Alexandron liittymistä joukkueeseen 12.9.

Hoffenheim on pelannut uudelleenperustamisen jälkeen kaksitoista rankingottelua, joista se on voittanut vain neljä. Ovatko Hoffenheimin kulta-ajat ohi?

Tsekki voitti Puolan 4-1

Kertaalleen jo siirretty Tsekin ja Puolan välinen ottelu saatiin pelattua 27.9., kun Tsekki voitti Puolan luvuin 4-1. Ottelu alkoi normaalisti sovittuun aikaan, mikä ei ole ollut tavallista IC2-turnauksessa. Ottelun selosti Super-Mac, koska normaalisti selostuksesta vastaava Clinton ei päässyt paikalle.

Ottelu alkoi vauhdikkaasti. Scarp laukoi kierteellä pallon maaliin jo ensimmäisellä minuutilla ja siirsi Tsekin 1-0 johtoon. Puola kuitenkin yllätti sekä pelaajat, että katsojat tekemällä maalin jo seuraavalla minuutilla. Robert. sai onnekkaasti pallon kulmapotkusta ja pääsi siirtämään pallon tyhjään maaliin. Vauhdikkaasta alusta innostuneena molemmat joukkueet saivat aikaan paljon hyviä paikkoja, joista kuitenkin vain Tsekki pystyi viimeistelemään. Scarp teki ensin maalin ajassa 4:30 ja myöhemmin ajassa 4:45. Tsekin painostus jatkui koko puoliajan lukuunottamatta Puolan viimeisen puolen minuutin hyvää paikkaa, josta pallo meni valitettavasti maalin yli. Peli oli tauolle lähdettäessä Tsekille 3-1.

Reilun kahden minuutin tauon jälkeen peli jatkui. Tsekki jatkoi siitä, mihin se edellisellä puoliajalla jäi: Scarp keskitti pallon maalin eteen Wasperille, joka siirsi pallon tyhjään maaliin. Loppuottelun ajaksi peli jämähti pahasti keskialueelle eikä kumpikaan joukkue ei saanut kunnollisia paikkoja. Tsekki voitti ottelun luvuin 4-1 ja saavutti samalla ensimmäisen maaotteluvoittonsa.

Soccer-Sanomien kolme tähteä:

*** Scarp
** Wasper
* GrzesiX

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Hollanti kaatoi Tsekin 3-2

Hollannin ja Tsekin välinen ottelu oli huikea jännitysnäytelmä viimeiselle minuutille saakka. Ottelu päättyi lopulta Hollannille 3-2, eikä Tsekki pystynyt vieläkään ottamaan sen ensimmäistä maaotteluvoittoa.

Aloituspotku viivästyi noin 20 minuuttia. Syynä tähän olivat hollantilaiset, jotka huusivat pelihuoneen salasanaa katsojille useaan otteeseen.

Ottelun alku oli rauhallinen, eikä kumpikaan joukkueista päässyt edes lähelle maalia. Vasta viidennellä minuutilla joukkueet saivat ensimmäiset kunnolliset paikkansa. Tauolle lähdettiin kuitenkin 0-0 lukemista.

Toisen puoliajan alussa katsomoa villitsi selostaja Clinton, joka lauloi TeamSpeakissa Fernando Torresin fanilaulun. Hollantilaiset innostuivat laulusta niin paljon, että Rijmen paukutti pallon verkoon jo puoliajan ensimmäisellä minuutilla. Tsekkien vastaiskua ei kuitenkaan tarvinnut odotella kauaa, sillä neljännellä minuutilla Scarp rutisti pallon maaliin hollantilaisten välistä. Kaksi minuuttia myöhemmin Hollanti kuitenkin teki taas maalin, tällä kertaa maalintekijänä Bruno. Tsekit yrittivät saada peliä vimmatusti tasoihin, mutta pienen huolimattomuuden takia Hollannin Rijmen pääsi viimeistelemään päivän toisen osumansa. Kahden maalin ero kaventui kuitenkin kymmenessä sekunnissa, sillä Scarp pääsi läpi suoraan aloituksesta. Tuloksena hänenkin illan toinen maalinsa. Tsekkien hurja painostus jatkui viimeisille sekunneille, mutta tasoitusta ei koskaan tullut. Ottelu Hollannille 3-2.

Soccer-Sanomien kolme tähteä:

*** Scarp
** Dakra4
* Rijmen

perjantai 4. syyskuuta 2009

Ennakko: Hollanti ja Tsekki iskevät toistensa kimppuun

Lauantai-illan huumaa tarjoaa tänä viikonloppuna Hollannin ja Tsekin välinen taistelu. Maat kohtaavat toisensa jo neljännen kerran. Aiemmin ottelut ovat päättyneet Hollannin maalin tai kahden voittoon.

Vahvuudet ja heikkoudet:
Hollanti: Joukkue on innoissaan viime lauantain Puola-ottelun murskavoitosta. Yhteispeli toimii selvästi hyvin. Osa pelaajista saattaa kuitenkin kyllästyä peliin, jos tulosta ei synny, jolloin tsekeillä on mahdollisuus iskeä.
Tsekki: Joukkueen peli on parantunut jokaisessa ottelussa huomattavasti. Mikäli sama tahti jatkuu, on Tsekillä hyvät mahdollisuudet voittoon. Tsekkien ongelmaksi saattaa nousta joukkueen puolustus, jos se ei pysy Hollannin hyökkääjien mukana.



Seuraa heitä:
Pari: Puola-ottelussa Pari teki hattutempun jo kuuden minuutin pelin jälkeen. Itseluottamus on kunnossa, jatkuko maalitehtailu?
Baresi: Viime ottelu osoitti, että Baresi on hyvässä vireessä. Syötöt osuvat kärkipelaajien jalkoihin juuri niinkuin pitääkin.
Scarp: Scarp on ilmaissut maalinälkäisyytensä ottelussa julkisesti. Tsekkien valttikortti, joka pystyy ratkaisemaan koko pelin.
King: Onko peli enää niin hyvässä kunnossa kuin EURO2008-turnauksessa? Pitkän pelitauon jälkeen paluu kansainvälisille kentille voi olla hyvin nihkeä.

Tulosveikkaus:
Peli alkaa varovaisesti. Ensimmäiset paikat syntyvät kolmannella minuutilla Hollannille, jolloin se saa hyvän painostuksen ja pienoisen otteen pelistä. Tästä huolimatta Tsekki tekee ottelun avausmaalin puoliajan lopussa. Toisella puoliajalla ei maaleja nähdä Hollannin yrityksistä huolimatta ja lopulta joukkue kyllästyy yrittämiseen. Voitto Tsekille 1-0.

tiistai 1. syyskuuta 2009

Kuukauden arvoitus: Syyskuu



Tämän kuun arvoitus


Tämän kuun arvoituksena on yhdistää valmentajat heidän valmentamiinsa maajoukkueisiin.




Viime kuun arvoituksen vastaus



Ennakko: Toipuuko Puola lauantain nöyryytyksestä?

Keskiviikkoiltana pelataan IC2-turnauksen kolmas ottelu: Tsekki - Puola. Ottelusta jännittävän tekee jo se, että saako Puola pelaajiaan paikalle viime ottelun murskatappion jälkeen.



Vahvuudet ja heikkoudet:
Puola: Edellisessä pelissä puolalaisten pelimoraali mureni lähes olemattomiin. Tässä ottelussa joukkueen voi pelastaa vain ensimmäinen maali, jonka seurauksena Tsekin peli menisi sekaisin.
Tsekki: Joukkueelle lähes tyrkytetään sen ensimmäistä voittoa. Tsekit ovat heti ottelun alusta innostuneita ja näyttävät taitojaan lähes voimatonta Puolaa vastaan. Voittoa tsekeiltä ei vie mikään muu kuin oma ylimielisyys.


Seuraa heitä:

Wosto: Yksi pelin parhammista pelinrakentajista. Pallot napsahtavat lähes aina omien jalkaan. Voi tarvittaessa edetä myös itse.
Pajo: Maajoukkuedebyyttinsä tekevä Pajo on vielä hieman vieras pelaaja Soccerissa, mutta viimeistään nyt hänet huomataan. Ei kanna paineita pelatessaan.
Stilic: Puolan turnausfoorumissa viestinsä poistanut Stilic ei ole välttämättä kentällä kummoinen, mutta ennen peliä hänen tekemisiään kannattaa seurata. Mikäli ilmestyy paikalle, saattaa aloittaa sanasodan.
Cantonek: Pelasi viime ottelussa puolalaisista selvästi parhaiten. Muutama hyvä pelastus esti vielä suuremman tappion.

Tulosveikkaus:
Tsekki ei jätä mitään mahdollisuuksia Puolalle, vaan ampuu maalin jo heti ottelun alkuun. Painostus Puolan päädyssä pyörii lähes koko puoliajan ja tauolle mentäessä lukemat ovat jo 4-0. Toisella puoliajalla sama paine jatkuu, mutta Puola pääsee yhteen vastahyökkäykseen, josta se tekee turnauksen avausmaalinsa. Tästä huolimatta Tsekki jatkaa paikkojen rakentelua ja pelin lopussa se voittaa ottelun lukemin 8-1.

Soccer-Sanomien kuukauden pelaaja ja joukkue, syyskuu

Tässä kuussa ääniä saatiin kaksi. Valitettavasti jouduimme hylkäämään toisen viestin, sillä lähettäjä äänesti itseään ja joukkuettaan.

Tässä kuussa siis ainoa äänestäjämme sai valita omat suosikkinsa. Ja ne ovat:

Kuukauden pelaaja: Timothy
Kuukauden joukkue: Intoxication