torstai 30. huhtikuuta 2009


Kuukauden joukkue: Löylynheittäjät
Kuukauden pelaaja: Mide

Tässä kuussa palkinnot menivät edellä mainituille henkilöille. Tämän kuun äänestys on alkanut, ja ehdokkaansa voi laittaa nimimerkille SSparhaat.

Kuukauden arvoitus: toukokuu

Viime kuun arvoitus:

Tämän kuukauden arvoitus:


Pääsetkö alusta loppuun? Montako VIP-merkkiä matkasi varrelta löytyy?

maanantai 27. huhtikuuta 2009

Haastattelussa Malawi


Kuvaile, miten järjestämäsi maaottelu-päivä onnistui?
- Paremmin kuin odotin. Lähdin siitä että nyt kun pelissä on takana yksi turnaus ja harjoitusotteluitakin useampia niin tasoa voisi jälkimmäisissä vähän pudottaa eli niin kuin tapahtumassa totesinkin: erottaa selkeästi hulinalliset, merkittävät turnausottelut ja höntsypitoiset harjoitusottelut toisistaan.

Lähinnä joukkueiden pelaajille hyödylliset infot laitoin general discussionin puolelle topikkiin ja noteilin valmentajien kanssa. Tarkoitus oli siis varmistaa pitkän tauon jälkeen että maat ovat vielä pelikykyisiä ja samalla testata muutama uusi maajoukkue, itse peleillä ei esimerkiksi ollut vaikutusta jo sovittuihin karsintajärjestelmiin tai lähinnä niiden tasokoreihin joihin joukkueet jaettiin. Yleisöä saapui aika mukavasti paikalle vaikka infot pidettiin tarkoituksella minimissä sillä ottelusiirtoihin ja -peruutumisiin varauduttiin ja niitä pidettiin oikeastaan todennäköisenä, eikä se kaikille tietenkään menisi perille mikä niissä on syynä vaan arvostus pelejä kohtaa laskisi.

Yleisömäärä kuitenkin lupaa hyvää sillä hehkutuksen kanssa porukkaa on oikeasti merkittäviin otteluihin näin ollen lupa odottaa, ja se osoitti että maaottelut kiinnostavat, vaikka ne olisivatkin vain tasoa "ystävyyshöntsy". Täytyy vain jatkossakin pitää huoli että maaotteluiden tahtia ei lisätä, vaan pikemminkin vähennetään.

Yllätyitkö joidenkin maajoukkueiden/maajoukkuepelaajien tasosta?
- En. Kaikki jotka pelejä seuraavat tietävät että ensin tulee Suomi, sitten Iso-Britannia, tämän jälkeen Hollanti ja Puola tasavahvoina ja peränpitäjinä Tsekki ja Slovakia. Tämä näkyy myös tilastoissa, ennakkoon heikompi joukkue ei ole koskaan pystynyt ottamaan edes pistettä. Ottelutulokset tuntuvat olevan itseasiassa vähän turhankin arvattavissa, toivotaan että vaikkapa ratkaisevalla karsintakierroksella paikasta lopputurnaukseen saataisiin jokin iso raato. Ei se mahdotonta ole, kun maalimäärät ovat näin pieniä. Yllätykset olivat lähellä jo EURO2008-kisoissa, kun Englannilla oli mestaruus täysin otettavissa ja Tsekki taipui lopulta vain niukasti Hollannille pronssiottelussa. Ehkäpä Puola vielä järjestää paukun, sen voittoprosenttihan on sama kuin Suomella, täysi sata ;).

Miten tähdistöottelun rakentaminen sujuu, oletteko suunnitellusti aikataulussa?
- Pitäisi lähiakoina tiedustella joukkueilta ehdokkaita äänestyslistoille ja koota porukkaa päättämään huippujoukkueiden ulkopuolisista ehdokkaista. Myös palkintogaala pitäisi järjestää, eli tehtävää on ja alkuperäisestä suunnitelmasta ei toki ole pystytty pitämään kiinni, mutta aika harvoin niistä tarvitseekaan pitää sillä tapana on ollut tarkoituksella jättää laiskuusvaraa kaikkeen. Tapahtuma tullaan pelaamaan aikataulussa eli perjantaina 5. kesäkuuta, tervetuloa.

Terveisesi Soccer-Sanomien lukijoille
-

Useita joukkueita koottiin uudelleen

Soccerissa nostettiin launtaina ja sunnuntaina useita joukkueita henkiin. Soccer-Sanomat arvioi joukkueiden tulevaa tilannetta.

Koiviston ja Jericon johtama Night Shadows palasi toistamiseen. Joukkuetta kootaan useamman hengen voimalla, koska myös Milito ja Mir ovat saaneet master-oikeudet.

Modricin, eli entisen Fakickin, johtama Dinamo Zagreb koottiin jo viidennen kerran. Vanhassa versiossa joukkuella oli parhaimmillaan n. 1200 pistettä, mutta uudessa versiossa ranking on pysytellyt usein alle tuhannessa pisteessä.

AJ Auxerre on palannut Unoben johdolla. Kesällä 2008 joukkue menestyi hyvin vanhalla serverillä, mutta kaatui kahden kuukauden pelaamisen jälkeen. Joukkueeseen on koottu muutaman nimekkään suomalaispelaajan lisäksi paljon hollantilaisia ja tsekkiläisiä pelaajia. Voiko kielimuuri tulla vastaan?

Hoffenheimin yritys jatkuu taas. Kaksi viikkoa sitten kaatunut joukkue palaa lyhyessä ajassa jo kolmannen kerran ja muutama peli on jo saatu pelattua. Iniestan ja Karkaden ajoitus joukkueen rakentamiseen on kuitenkin huono: suurin osa vapaista pelaajista on jo siirtynyt aiemmin takaisin tulleisiin joukkueisiin.

Seuraa myös näitä joukkueita:
Näädät FC: Joukkue on hankkinut riveihinsä muutaman uuden pelaajan. Palaako yli 100 rankingottelua pelannut joukkue kentille?
Empire FC: Vuoden alussa perustetun joukkueen on nähty pelaavan muutaman pelin, tosin huonohkolla menestyksellä. Jatkaako joukkue silti pelejään?
JK Sahanmäen Petäjä: Malawin johtama joukkue yrittää nousta takaisin aktiiviseen pelaamiseen. Joukkue on tehnyt värväys-foorumialueelle pelaajienhaku-ilmoituksen ja yritys on kova.

Tsekki – Hollanti: 0-1


Vuoden 2009 ensimmäinen 7v7-peliformaatilla pelattu ottelu saatiin päätökseen, kun Hollanti voitti Tsekin 1-0. Ottelu oli alusta alkaen jännittävä ja katsojia oli koko ottelun ajan runsaasti.

Ensimmäiset minuutit olivat Tsekin hallintaa ja muutamia hyviä paikkoja saatiin rakennettua. Pikkuhiljaa peli kuitenkin tasottui ja molemmat joukkueet saivat hyviä paikkoja. Parhaimpana maalipaikkana oli Hollannin Borowskin keskityspallo maalin eteen, mutta Quaresma ei aivan onnistunut liukumaan palloon. Ensimmäinen maali nähtiin yhdeksännen minuutin taitteessa, kun Hollannin Hiro puski Borowskin loistavan pallon maaliin. Pelissä oli hetkellisesti pienoinen Hollannin hallinta, mutta pian pelikellosta loppui aika. Tauolle siirryttiin Hollannin 1-0 johdossa.

Toiseen erään lähdettäessä Hollantia valmentava Kevinbro ja Tsekkiä valmentava S.Vlcek tekivät muutaman vaihdon. Alusta lähtien molemmat joukkueet saivat paljon hyviä paikkoja, mutta maalit puuttuivat. Paras paikka nähtiin jälleen Hollanilta: Borowski sai pallon maaliin, mutta Quaresma oli paitsiossa. Paine siirtyi hetkellisesti Tsekin päätyyn, jonne Hollantilaiset keskittivät paljon palloja. Myös Tsekki rakensi hyvän maalintekopaikan kulmapotkusta, mutta Wosto ei onnistunut ujuttamaan palloa maaliin. Molemmat laukoivat paljon ja kaukaa, mutta mitä pidemmälle peli eteni, sitä vähemmän paikkoja nähtiin. Peli päättyi lopulta Hollannin 1-0 voittoon.

Tähdistöottelun vierasvalmentaja-äänestys alkoi

Tähdistöottelun vierasjoukkueen valmentajan äänestys alkoi. Viidelle joukkueelle annettiin oikeus asettaa yksi joukkueen pelaajista ehdolle äänestykseen. Vain kolme joukkuetta nimesivät ehdokkaansa, jotka ovat:

akton (Nokian Palloseura)
_Lampard_ (Kuoleman Kätyrit)
Blister (Nevarit)

Äänestys tapahtuu nimimerkille Malawi ja äänen saa jättää 1.5. mennessä. Eniten ääniä saanut kokoaa vierasjoukkueen 1.6. pelattavaan tähdistöotteluun.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Soccerin maajoukkuevalmentajaehdokkaat julkistettu

Soccerin maajoukkuetoimintaa ylläpitävä Malawi julkisti Suomen maajoukkuevalmentajaehdokkaat. Hakeneita henkilöitä oli vain kolme: Blister, Lehkosuo ja Clinton. Jokainen Soccerin pelaaja (lukuunottamatta edellä mainittuja henkilöitä) saa äänestää yhtä suosikkiaan valmentajaksi. Eniten ääniä saanut pelaaja saa viisi, seuraava kolme, ja viimeinen yhden äänen. Entiset maajoukkuevalmentajat, Akton, Miksuuri ja Malawi voivat antaa kahden ja yhden pisteen äänet haluammilleen pelaajille. Äänestysaika päättyy 1.5.

lauantai 25. huhtikuuta 2009

Slovakia - Puola

Raportti pelistä Slovakia - Puola

Peliformaattina oli 5vs5 ja peliaika 2*10min
Ottelu saatiin käyntiin ajassa 20:16
Pelin alussa, peliä seurasi 23 katsojaa.

Slovakian joukkueessa kentällä olivat: -_-_Kesha_-_- , Holosko, Kozak, Paul1e, Skrtel, Sluka
Puolan joukkueesta kentällä olivat: GrzesiX, jankest7, Robert., Tupac, Ebi



Puolan joukkue saa aloituspotkun. Ottelu alkoi tasaisesti, mutta Puola sai ajassa 0:26 kulmapotkun.
Peli pyöri hetken Slovakian päädyssä. Puola aloitti vahvan painostuksen.
Ajassa 01:09 jankest7 laukoo Puolan 1-0 johtoon.
Minuuttia myöhemmin -_Kesha_- laukoo komean vedon 16 rajan ulkopuolelta ja maalivahti nappaa sen hädin tuskin. Parin minuutin kohdalla joukkueet hyökkäävät vuoron perään vahvoja hyökkäyksiä, jotka pysähtyvät puolustuslinjaan. Puola painostaa lievästi kun ottelua pelattu 3min.
Ajassa 3:15 GrzesiX pääsee läpiajoon, mutta Slovakian puolustus selvittää tilanteen. Heti perään Slovakian pelaaja -_Kesha_- pääsee vapaana laukomaan ja melkein tasottamaan ottelun, maalivahti kuitenkin nappaa pallon. Peli on taas Slovakian päädyssä ja Puola sai monta kulmapotkua peräkkäin, maalia ei kuitenkaan syntynyt. Hetkeä myöhemmin, jankest7 pääsee laukomaan onesta, mutta veto oli hitusen liian hidas ja maalivahti nappasi sen, Puolalla oli hyvä paikka 0-2 johtomaaliin.
Ajassa 5:46 slovakia tuli vahvasti puolan alueelle ja pääsi laukomaan vaarallisen vedon kohti maalia, mutta laukaus meni hiuksen verran ohi.
Palloa pelataan taas päästä päätyyn tasasesti.
7:20 pelattu ja Holosko vetää onesta, mutta hiukan ohi maalin.
Slovakia painostaa peliä. Pallo pyörii Puolan alueella ja Slovakia hakee vimmatusti tasoitusta.
8:30 Puola saa hienon hyökkäyksen neljällä pelaajalla. Tupac laukoo, mutta turhaan, maalivahti nappaa pallon.
Ajassa 9:23, Tupac iskee Puolan 0-2 johtoon hienon läpisyötön seurauksena, syöttäjinä olivat GrzesiX ja Robert.
Ensimmäisen puoliajan jälkeen Puola johtaa 0-2!




Toinen puoliaika saatiin käyntiin kun kello löi 20:34

Slovakian aloituspotkun antaa -_Kesha_-. Slovakia aloittaa vahvasti. Puola nousee 0-3 johtoon, kun peliä on pelattu 2 minuuttia, puolustaja Skrtel tekee pahan virheen, josta GrzesiX saa namupaikan ja ampuu pallon häkkiin. Slovakialla on ollut lukuisia hyökkäyksiä, mutta maalipaikkoja ei ole kuitenkaan syntynyt. Pallo pyörii keskialueella, ajassa 3:13 Sluka pääsee etenemään aivan yksin pallon kanssa, mutta ei pysty viimeistelemään.
Taas Slovakialla aukeaa paikka, mutta Holosko ei saa palloa sisään vaan laukoo reilusti ohi maalin. Slovakia pääsee jatkuvasti vapaasti hyökkäämään, mutta Puolan puolustaja Robert. ja Puolan maalivahti on loistavassa vireessä.
Ajassa 5:15 Holosko pääsee aivan yksin hyökkäämään, mutta hän hätäilee ja maalivahti nappaa pallon.
Ajassa 6:10 Slovakia sai vapaapotkun todella hyvästä paikasta, mutta pelaa sen lyhyenä ja menettää pallon melkein heti vapaapotkun jälkeen. Slovakia hallitsee peliä todella hyvin, mutta ei saa palloa sisään.
Ajassa 7:29 Puola saa nopean vastahyökkäyksen ja iskee jo 0-4 maalin, tekijänä GrzesiX ja syöttäjinä Tupac ja maalivahti.
Ajassa 8:08 Holoskolla on tyhjä maali edessään, mutta ei saa palloa haltuun vaan se menee yli päätyrajan.
Ajassa 9:37 Puola saa tilaisuuden 0-5 maaliin, mutta Slovakia taklaa rangaistusalueella, tuomari katsoi tämän puhtaaksi taklaukseksi.
Peli päättyi ja lukemiksi tuli 0-4 Puolan eduksi.


'2 jankest7 0-1
'10 Tupac 0-2
'12 GrzesiX 0-3
'18 GrzesiX 0-4

Malawin antamat tähdet:

*** GrzesiX
** Tupac
* Skrtel

Arctic Knights - 1500 rankingpisteen raja ylitetty


Soccerissa tehtiin historiaa, kun Koivusen, Steven ja Timothyn johtama Arctic Knights ylitti 1500 rankingpisteen rajan. Joukkue on ensimmäinen Soccerin uudessa versiossa 1500 pistettä kerännyt joukkue. Vanhassa 1500 pisteen rajan ylittivät mm. Nokian Palloseura, Nevarit ja Recreartivo Huelva.

Union Deportiva Las Palmas vahvisti rivejään kahdella pelaajalla

Suomalainen javapalloseura Union Deportiva Las Palmas hankki joukkueeseensa kaksi uutta pelaajaa ennen Javaball Leaguen alkua. Joukkueeseen liittyivät entisen CSKA Moscowin johtaja Pique sekä Waterboy. Javaball Leaugen hakuaika päättyi 25.5, ja Union Deportiva Las Palmas oli yksi mukaan päässeistä joukkueista.

Manchester Phoenixissa tapahtuu


Seedorfin, eli entisen Vucinicin, johtamassa Manchester Phoenixissa on viimeisen viikon aikana tapahtunut paljon muutoksia. Joukkueen mastereista Veloso on menettänyt hallintaoikeutensa ja Sara lähti joukkueesta. Iniesta sai master-oikeudet ja Recreartivo Huelvan johtajana tunnettu Unobe on lähtenyt pikaisen visiitin jälkeen Phoenixista. Paljon on tapahtunut lyhyessä ajassa, onko joukkueella vielä toivoa menestyä?

torstai 16. huhtikuuta 2009

Soccerin veikkauskisa on alkanut

Malawi perusti Socceriin suuren veikkauskisan. Kisassa kuka tahansa Soccerin pelaaja saa veikata jalkapallo-ottelun tulosta. Oikeasta vastauksesta saa pisteen ja oikeasta puoliaikavastauksesta puoli pistettä. Veikattavina otteluina on Veikkausliigan Cup-ottelut, alle 21-vuotiaiden MM-kisaottelut ja MM-karsintaottelut. Kun kaikki ottelut on veikattu, eniten pisteitä saanut pelaaja saa 70% palkintopotista, toiseksi tullut 20% ja kolmanneksi tullut 10%. Tällä hetkellä potissa on 10 pelimerkkiä. Yhden veikatun ottelun jälkeen kärjessä painaltavat Timothy ja Pleikkari, jotka molemmat arvasivat oikean tuloksen ja puoliaikatuloksen ensimmäisessä veikkauksessa.

Team Poland rankinglistan pohjalla

Puolalaisjohtoinen Team Poland on ajautunut vaikeuksiin, kun joukkue on vajaassa kuukaudessa hävinnyt 48 rankingpelistään 38. Joukkueen ranking hipoo jo 700 pisteen rajaa. Soccerin uudistuksen jälkeen yhdenkään joukkueen ranking ei ole laskenut edes 800 pisteen alle. Suurin osa joukkueen pelaajista on ennen Team Polandissa pelaamista kuulunut FC Pinkiesin, Madira FCn tai Leeds Unitedin riveihin.

Javaball Leaguen hakuaika on alkanut

Soccerin ensimmäisen liigan, Javaball Leaguen hakuaika on alkanut. Hakemus jätetään nimimerkille Akton. Liigaan otetaan ensimmäiselle kaudelle kahdeksan joukkuetta, joiden oletetaan pysyvän koossa koko turnauksen ajan. Hakuaika liigaan päättyy 25.4.

Soccerissa pelataan 25.4 neljä maaottelua

Soccerin maaottelutoiminta aktivoituu, kun lauantaina 25.4. pelataan neljä maaottelua. Malawin järjestämissä otteluissa pelaavat näillä näkymin Romania, Slovakia, Puola, Englanti, Kanada, Hollanti, Tsekki ja yksi Soccerin joukkueista. Ottelut pelataan 5v5-formaatilla, lukuunottamatta Tsekki – Hollanti –ottelua, jossa pelimuotona on 7v7. Päivän aikataulu on seuraava (huomioi, että ajat ovat Suomen aikaa):

20:00 Romania – Soccerin joukkue
20:00 Slovakia - Puola
21:00 Tsekki - Hollanti
22:00 Kanada – Englanti

keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Haastattelussa Destic

Joukkueesi Löylynheittäjät on palannut Socceriin. Oletteko vain hetkellisesti höntsäämässä vai aiotteko aloittaa aktiivisen pelaamisen?
Yritämme aloittaa aktiivista toimintaa myös täällä soccerissa.

Joukkueenne sivulla lukee, että pelaajanne on kerätty Kiekosta. Pelaatteko kaikki myös Kiekon puolella samassa tiimissä?

Perus runko on samasta joukkueesta, osa entisiä Löylynheittäjiä ja muutama muu tuttu.

Jos vertailet Kiekkoa ja Socceria, niin kumpi on parempi ja millä perusteella?
No tietenkihän tuo kiekko.tk vie voiton aika selkeästi, ensinnäkin siksi koska en ole vielä socceria pelannu paljoa. Toiseksi kiekossa on tuo tempo kovempi ja tykkään nopea tempoisesta pelistä :) ja niin tuon hitaan temmon vuoksi soccerissa erien lopussa melkeinpä on jo nukuksissa :)

Terveisesi Soccer-Sanomien lukijoille

-

Shevts palasi Kuoleman Kätyreihin


Suomalaishyökkääjä Shevts palasi jälleen kerran Kuoleman Kätyreihin. KKn lisäksi Shevts on pelannut pitkään mm. FC Telkässä, Hertha BSC Berlinissä, Recreartivo Huelvassa ja The North Lionsissa. Shevts palasi Kätyreihin nyt jo kolmannen kerran. Kuoleman Kätyreissä Shevts on tehtaillut yli 300 pistettä, mikä on viidenneksi eniten koko joukkueessa.

Sokker Team -> Energye Club


Butcher perusti kuun alussa kakkosnimimerkillään Energye Club –nimisen joukkueen. Nyt, viikkoa myöhemmin, joukkueeseen on liittynyt noin 15 pelaajaa, joista suurin osa pelasi myös Sokker Teamissa. Kootaanko Sokker Team siis uudelleen, mutta eri nimisenä? Uusi joukkue on aloittanut rankingin keräämisen kohtalaisella tuloksella: kahdeksasta pelatusta pelistä joukkue on voittanut neljä ja hävinnyt neljä.

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Haastattelussa Petke


Olet Näätien perustaja, sait joukkueen rankinglistan viiden parhaan joukkoon, mutta joukkuetta ei ole näkynyt pelikentillä viime aikoina. Voitko kertoa asiasta?

- Joukkueen aktiivisuus on tosiaan viimeaikoina ollut todella alhainen. Kyllä varmasti pelattaisiin enemmänkin, jos pelaajat olisivat paikalla samaan aikaan. Pelien käyntiin saattaminen tuntuu nykyään olevan vaikeampaa, kuin itse pelaaminen.


Mikä on päällimäinen syy joukkueen nykyiseen tilanteeseen?

- Näädäthän oli kovassa nousukiidossa ReHun hajottua. Saimme muutaman kovan vahvistuksen ja voittoja kertyi aikalailla. Pelityylimme (eli se jalkapallo missä syötellään ja rakennetaan peliä) ei tyydyttänyt kaikkia, joten vahvistukset häipyivät aika nopeasti.

Siitä on helppo laskea, kun joukkue häviää, niin kiinnostus hiipuu ja väki vähenee. Myös siirtyminen vain kotimaisen "lihan" käyttöön on osaltaan vaikuttanut joukkueen aktiivisuuteen.


Mitä suunnitelmia on jatkon suhteen, hajoaako joukkue vai vieläkö on nousu mielessä?

- Tällä hetkellä joukkueen tilanne näyttää huolestuttavalta, mutta joukkue pysyy vireillä ja hengissä. Pelaajia rekrytoidaan kyllä, mutta aktiivisuudesta en osaa vielä tässä vaiheessa sanoa. Pelaillaan vailla kilpailullisia tavoitteita, niin ehkä into siitä taas kasvaa pikkuhiljaa!


Ei näädistä sen enempää, Malawi on järjestämässä tähdistöottelua, mitä mieltä olet siitä?

- En ole tietoinen asiasta, joten en osaa ottaa kantaa. Tottakai tähdistöottelut on aina mannaa, niille jotka pelaavat tosissaan ja yrittää luoda "uraa" java-pallossa. Itselläni ei liene asiaa ko. otteluihin, mutta saatan tulla katsomoon, jos satun paikalla olemaan H-hetkellä


Terveisesi Soccer-Sanomien lukijoille:

- Kaikille tämän pelin pelaajille haluaisin toivottaa MUNA-rikasta pääsiäistä! Muistakaa, että pelaaminen ei kannata jos joutuu puristamaan hammasta. Eli minun mottoni on iLoN kAuTtA

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Arctic Knights, mitä tapahtui?


Pari viikkoa kärjessä ollut Arctic Knights-joukkue on törmännyt ongelmiin, useiden pelaajien lähdettyä joukkueesta.
Joukkueessa on enään 4 pelaajaa ja 5vs5 pelin Ritarit ovat viimeksi pelanneet viikko sitten.

Arctic Knights nousi jo muutaman pelin jälkeen kärkikahinoihin mukaan ja loppujen lopuksi kärkisijalle. Siellä joukkue pysyikin kauan aikaa.

Seuraavaksi Koivusen kommentteja tapahtuneesta:

Onko Arctic Knightsin ura loppu?
Tuskin nyt ihan vielä, kyllä rupeamme aktiivisiksi kunhan saan netin taas toimimaan kunnolla.

Mitkä ovat tulevaisuuden suunnitelmasi soccerissa?

Enpä tiedä, koittaa saada AK huipulle suomalaispelaajien voimin

Artic Knights oli pitkään lista ykkösenä, miksi kaikki pelaajanne lähtivät?

Noh, kuten kaikki varmaan huomasivat suurin osa pelaajistamme lähti PSV Eindhoveniin "Lädit"
ja loputkin koska emme pelanneet vähään aikaan.

Haastattelussa P.ZeN


Lähdit jo kertaalleen Nevareista, ja sitten palasit takaisin, miksi?
Pääasiassa lähdin, koska en tullut toimeen parin pelaajan kanssa joukkueessa. Heti kun tilanne saatiin selvitettyä, menin takaisin, vaikka minulle tulikin hyviä tarjouksia muista joukkueista. Uskon, että minun piti lähteä, että voisin näyttää Nevareiden pelaajille, kuinka tosissaan olin. En oikeasti tykännyt siitä mitä siellä tapahtui.

Huhujen mukaan, sinulla on eniten maaleja javapallossa, totta vai tarua?
Noh, en voi kommentoida toisten maaleja, sillä suurimmalla osalla on "statsit" piilossa, mutta silti luulen, että minulla on eniten maaleja.

Kenet mielestäsi pitäisi valita Englannin seuraavaksi valmentajaksi?
Cesc, sillä hän on kokenein, asiallisin ja ystävällisin. Hänellä on taitoa olla valmentaja. Uskon, että viime kerralla Cesc ns pakoitettiin jättämään tehtävänsä, ja uskon olevani myös syyllinen siihen, koska en hyväksynyt paria päätöstä, mitä Cesc teki. Mutta nyt, jos vertailuun laitetaan Gerrard ja Cesc, on Cesc 10 kertaa parempi Valmentaja. Jos Gerrard:sta tulee uusi valmentaja, en ainakaan itse aio mennä maajoukkueeseen. Uskon myös, että pari muutakin pelaajaa jättää leikin kesken.

Terveisesi Soccer-Sanomien lukijoille
Käyttäydy, älä ole pe1e. :)

lauantai 4. huhtikuuta 2009

Haastattelussa Kauhava


Olet siirtynyt Kuoleman Kätyreihin. Sopiiko tiimi sinulle ja jos, niin miksi?
Joo

Mitä suunnitelmia sinulla on Soccerissa?

Ei mtn

Onko sinulla ollut idolia soccerissa ja jos, niin kuka?
*****

Terveisesi Soccer-Sanomien lukijoille

xD

Dopici siirtyi Marna Snahaan


Tsekkiläispelaaja Dopici siirtyi Marna Snaha FC:hen. Aiemmin Dopici oli FUTBOL CLUB DE BARCELONAn master, kunnes hän jätti joukkueen. Toinen vaihtoehto on, että hänet potkittiin sieltä pois. Ennen Marnaan siirtymistään Dopici kävi Galutus Energye Clubissa ja Cruzierossa, jossa hän pelasi vain yhden pelin. Dopici on pelannut Marnassa yhden pelin entistä seuraansa BARCELONAa vastaan ja peli päättyi Marnalle luvuin 3-6.

Haastattelussa: Vucinic


Haastattelussa: Vucinic

Mitä mieltä olet eilisestä "aprillipilasta"?
Olihan se aika hauska, kun piti valita amateur tasoinen valmentajaksi.

Luuletko että Miksuuri olisi sopiva valinta Suomen maajoukkue valmentajaksi?
En osaa sanoa, koska olen vielä aika uusi futiksen jännittävässä maailmassa.

Toivotko pääseväsi vielä joku päivä Suomen maajoukkueeseen?
Kyllä toivon pääseväni joskus vielä suomen maajoukkueeseen se olisi minulle suuri kunnia.

Terveiset lukijoille:
Muistakaa ei koskaan saa aliarvioida muita pelaajia.

Soccerin kolmas tähdistöottelu pelataan 1.6.2009

Soccerin kolmas tähdistöottelu järjestetään 1.6.2009. Malawin johtamaan otteluun etsitään tällä hetkellä pelimuotoa. Vaihtoehtona pelimuodoksi ovat:

a1) 5v5-ottelu 2x10 minuutin peliajalla.*
a2) 7v7-ottelu 2x10 minuutin peliajalla.*
a3) 10v10-ottelu 2x20 minuutin peliajalla.*
b) 7v7 ja 2x10 minuutin ottelu, jossa vastakkain asettuvat jonain tiettynä ajankohtana Soccerin rankingkärjessä oleva joukkue ja muiden joukkueen pelaajista koottava tähdistöjoukkue.
c) 7v7 ja 2x10 minuutin ottelu, jossa vedetään viiva viistosti keskelle Eurooppaa ja viivan eri puolet kohtaavat toisensa.
d) 7v7 ja 2x10 minuutin peliaika, jossa kuka tahansa saa asettua ehdolle tähdistöjoukkueseen.

*A-vaihtoehdoissa käytetään menetelmää, jossa Soccerin huippujoukkueet nimeävät omat ehdokkaansa tietyille pelipaikoille ja heistä äänestetään yksi kerrallaan pelaajia kotijoukkueeseen. Seuraavaksi äänestetään vierasjoukkueen valmentaja, joka kokoaa itse oman joukkueensa. Kaikki A-vaihtoehtojen saamat äänet lasketaan yhteen ja jos ne saavat enemmän ääniä kuin joku muu vaihtoehto, eniten ääniä saanut A-vaihtoehto valitaan.

Äänestysaika loppuu perjantaina 10.4 klo 20.00. Äänet lähetetään Malawille.

Ensimmäinen tähdistöottelu käytiin 1.6.2008 peliformaatilla 10v10 ja peliaika oli 2x30 minuuttia. Toinen tähdistöottelu järjestettiin itsenäisyyspäivänä 6.12.2008, jolloin pelattiin 100 minuuttia ilman taukoja.

Aprillipäivä

Viime keskiviikkona oli aprillipäivä. Perinteen mukaan Jouko on tehnyt jonkin pilan kiekossa ja/tai soccerissa.
Tällä kertaa pila oli vähän erinlainen.
Jouko asetti maajoukkueiden valmentajia koskevat vaalit. Jokainen pelaaja, joka ylittää amateur kokemustason saa äänestää ketä tahansa omasta maasta olevaa pelaajaa. Äänestysaikaa pidennettiin muutamalla päivällä, jotta kaikkien ehdotukset varmasti kuultaisiin.
Monet toki luulivat että kyseessä on aprillipila koska juttu tuli foorumeille 1.4.
Myöhemmin kerrottiin, että tämä ei ollutkaan pilaa vaan totista totta. Soccerin kansa hämmästyi tästä käänteestä. Vielä myöhemmin puplalla mietittiin onko kyseessä pila vai onko tämä totta?

Siitä huolimatta, tässä ovat pelaajat joille on suotu eniten ääniä:

FI - Miksuuri
CZ - S.Vlcek
NL - kevinbro

Javaball League valmiina starttaamaan

Soccerin ensimmäinen liiga on valmis alkamaan. Helmikuun lopusta lähtien on keskusteltu toimivan liigan rakentamisesta Socceriin ja tässä on tulos: liiga on saanut johtokunnan ja nimen Javaball League. Johtokuntaan kuuluvat Akton, Miksuuri ja Zaroza. Internet-sivustosta vastaa Timothy, jota avustavat Fooba ja Tainio. Liigan säännöiksi hyväksyttiin Tainion aikaisemmin ehdottamia säädöksiä, kuten esimerkiksi sarjan sisäisiä pelaajasiirtoja koskevia sääntöjä.

Liigan ensimmäiselle kaudelle otetaan kahdeksan joukkuetta ja joukkueissa on koko kauden ajan oltava vähintään kymmenen pelaajaa.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Sokker Team kaatui


Soccerin ainoa romanialaisjohtoinen joukkue Sokker Team kaatui. Joukkueen johtaja Butcher poisti joukkuueen, koska oli omien sanojensa mukaan vihainen siitä, että joukkue hävisi yhden päivän aikana rankingpelejä 100 pisteen edestä. Joukkueessa pelasi myös ylläpidon nimimerkki db.

Joukkue pelasi noin sata rankingpeliä ja oli rankinglistalla parhaimillaan seitsemäs 1225 rankingpisteellä. Joukkueestaan poistumisen jälkeen Butcher kävi Recreartivo Huelvassa, mutta nyt hän on Stade Rennesissä.

Haastattelussa Mikko

Onko Socceriin tulossa lähiaikoina päivityksiä ja jos on, niin mitä aiotte päivittää?
Kyllä peli on työn alla kaiken aikaa, vähintäänkin ajatuksen tasolla. Pahimmat puutteet taitaa tällä hetkellä olla maalivahdin toiminnassa, joten sitä koitetaan miettiä. Korjattavaa olisi torjuntatyön varmuudessa ja ehkäpä tasapainossa kaukolaukausten ja lähitilanteiden torjunnan välillä. Pitemmällä aikavälillä riittää sitten kaikkea, esim käytettävyyden parantaminen, optimointia..

Seuraat paljon regejä ja tiimipelejä. Onko mieleesi jäänyt ketään tiettyä pelaajaa?
Suurin huomio on mennyt pelin teknisen toimivuuden seuraamiseen, eikä niinkään peliesitysten analysointiin. Toki moni nimi on tullut samalla tutuksi.

Sano muutamalla sanalla mitä sinulle tulee mieleen seuraavista asioista:

a) Euro2008
b) PalloCup
c) Is Cup
d) Suomen Javapalloliitto
e) Soccer.urli.net
f) 100 minuuttia Socceria
g) Javaball Online
h) Tähdistöottelut

Kommentoin näitä näin yhteisesti:
Yhteisön järjestämät turnaukset, tapahtumat ja muut jutut ovat pelille hyvin tärkeitä. Valitettavasti tähän mennessä tuki meidän puolelta on ollut aika heikkoa, koska tekniikkapuoli vie niin paljon aikaa. Koitamme parantaa, ja tuoda tukea myös koneiston puolelta, joita voisi olla ehkä turnaus/sarjajärjestelmä, maajoukkueet, blogi/uutis/tiedotuspalvelu..

Terveisesi Soccer-Sanomien lukijoille

Tsemppiä reeneihin!

Kuukauden arvoitus, huhtikuu

Viime kuun arvoituksen vastaus:





Tämän kuun arvoitus:


Tällä kertaa arvoituksena on ristikko, johon sinun täytyy saada selvitettyä alla olevien vinkkien perusteella vastaukset. Jokaisella ristikkoon saatavalla pelaajalla on joukkueensa master-oikeudet. Saatko punaisella merkityille ruuduille järkevän sanan?

Vinkit:
1. Marna Snaha FC
2. Arctic Knights
3. Hertha BSC Berlin
4. Arsenal
5. AC Arto 92
6. Futismaailma
7. Kuoleman Kätyrit
8. Nokian Palloseura
9. Nevarit
10. Recreartivo Huelva
11. Union Deportiva Las Palmas
12. Näädät FC

Nevarit hävisi 10-0 Makkara OY:lle

Soccerin suurseurohin kuuluva Nevarit hävisi Makkara OY-nimiselle joukkueelle luvuin 10-0. Täysin tuntematon joukkue voitti myös Estudientas de La Platan 6-0. Joukkueen pelaajista vain kaksi on enää jäljellä ja loput ovat poistaneet nimimerkkinsä. Onko kyseessä joukkue, jonka pelaajat pelaavat vain piilonimimerkeillä vai onko joukkue tullut kenties kiekon puolelta?

Soccer-Sanomien kuukauden pelaaja ja joukkue, maaliskuu

Soccer-Sanomien kuukauden pelaaja -äänestyksessä voittajaksi valittiin Butcher, joka sai kaksi ääntä. Yhden äänen saivat Milito ja Dec0. Kuukauden joukkue -äänestyksessä ääniä annettiin yhteensä kuusi. Hertha BSC Berlin ja Kuoleman Kätyrit jakoivat voiton, molemmat saivat kaksi ääntä. Sokker Team ja Nevarit saivat yhden äänen.

UKFL: SSC Napoli – Manchester United päättyi lukemin 4-6

Lupolin UKFL-liigan kierroksella Manchester United voitti SSC Napolin 6-4. Runsasmaalisessa ottelussa ensimmäisellä minuutilla tehtiin jo kaksi maalia; ensin Napolin Hutton, sitten Manchesterin Podolski. Seitsemännellä minuutilla Napolin Pia siirsi joukkueensa 2-1 johtoon, mutta Manchesterin Robben tasoitti pelin minuuttia myöhemmin. Tauolle lähdettiin 2-2 lukemista.

Toisella puoliajalla Podolski iski jälleen, kun peliä oli pelattu yksi minuutti. Kolmen minuutin pelin jälkeen myös Carrico teki maalin ja peli oli 2-4 Manchesterille. Napoli kaventaa pelin 3-4 tilanteeseen, kun Hutton teki ottelun toisen maalinsa viidennen minuutin kohdalla. Heti tämän jälkeen kuitenkin Manchesterin Geovanni vei vierailijat 5-3 johtoon. Kaksi minuuttia myöhemmin Geovanni teki toisen maalinsa. Napolin Pia sai kavennettua viimeisellä minuutilla pelin loppulukemiksi 6-4.