tiistai 25. marraskuuta 2008

IS Cup III


Soccerin ensimmäinen kunnolla onnistunut kuppi tulee jälleen! Ensimmäiset turnaukset vei yksi ja sama Nokian Palloseura, joko kolmannella kerralla jokin muu joukkue? Toivotaan niin. Turnaus pelataan kahdella neljän joukkueen lohkolla, koska viiden joukkueen lohkoihin jouduttaisiin ottamaan niitä ei niin luotettavia -joukkeueita. Viime kaudellahan osa joukkueista hajosi kesken kauden ja oli tämän vuoksi melkoisen epävakaa. Pienillä lohkoilla vältyttäisiin samankaltaisesta sekasorrosta.

Blister: - ''Teemme nyt ahkerasti töitä tämän eteen noin viikon, ja katsellaan jospa silloin ilmestyisi foorumille aiheet asiasta. Voipi tietenkin olla, että ilmestyy aikaisemmin. Noh, ainakin tiedätte nyt, että homma on lähtenyt käyntiin.''


IS Cup näyttää joukkueiden oikean tason
''Ranking-systeemissa ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta nämä luvut sattuvat menemään aina sinne tänne eikä niillä ole loppujen lopuksi todellista merkitystä. Saatat voittaa Kuoleman Kätyrit josta saat 42 pistettä, mutta myöhemmin venyä tasapeliin Malagaa vastaan kolmen maalin tappioasemasta'' - Jajule4

Muista tarkastella IS Cupin nettisivuja, klikkaa tästä.

torstai 20. marraskuuta 2008

Suomen Javapalloliitto valmiina toimimaan


Väyrysen jo jonkin aikaas itten alulle pistämä Suomen Javapalloliitto on nyt virallisesti toiminnassa.
Liiton on tarkoitus pohtia soccerin asioita demokraattisesti, ei diktatuurimaisesti. Suomen Javapalloliitto kokoaa liitovaltuuston seuraavien seurojen edustajista:

AC Arto 92 (Zaroza)
Nevarit (Blister)
Nokian Palloseura
FC Overnight Sensation
Futismaailma (Tainio)
Recreartivo Huelva
Union Deportiva Las Palmas
Kuoleman Kätyrit

Suomen Javapalloliiton liittovaltuusto
Suomen Javapalloliitto julkaisee tähän mennessä edustajiksi valitut henkilöt. Heidät on valittu tehtäviinsä joukkueidensa sisällä käytyjen keskusteluiden ja äänestysten perusteella. Aikarajaksi valinnoille määrään tulevan viikon keskiviikon joten seuroilla on vajaa viikko aikaa tehdä päätöksensä. Seurat jotka eivät ole tuohon mennessä tehneet valintaansa pudotetaan Suomen Javapalloliiton ensimmäisestä liittovaltuustosta.

(-Saileti)

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

EURO 2008: Lädit kumoon ja Suomelle kultaa!

- Ottelun jälkimakua.

Ällistyttävä, tasainen, erittäin mielenkiintoinen finaali saatiin pelattua, hulina oli kovaa ja suomi kyykytti lädit! Onnea Suomelle voitosta ja enkut, muistakaa, hopea ei ole häpeä!

Ensimmäinen puoliaika oli erittäin tiukka ja Englanti pääsi jopa muutamaan maalipaikkaan, mitä itse ehdin ensimmäistä puoliaikaa seurata, englanti pääsi jopa hallitsemaan. Kuitenkaan maalia ei tähän hätään saatu.

Toisenkin puoliajan alku oli melkoista kaatopaikan penkomista ja Cesc saikin loistavan paikan, jonka kuitenkin kusi. Noh, maalin makua pääsi maistelemaan Blister ja Rooney1. Peli päättyi
2-0.

Jo ensimmäisen maalin jälkeen alkoi aikamoinen capsspämmi, mikäli haluat kuvaa katsella niin klikkaa tästä.

First Half
'5 Yellow Card: Santiago

Second Half
'17 Rooney1 1-0
'18 Yellow Card: Overmars
'20 Blister 2-0

MoM: Denisov

Malawi: -''Kiitokset katsojille, tuomareille, selostajille, pelaajille, medioille ja kaikille tästä ok -onnistuneesta turnauksesta.''

perjantai 14. marraskuuta 2008

Soccerin ensimmäinen handicap by Blister & Malawi


Ihkaaidosti se on soccerissa, nimittäin handicap! Mikäli ette tiedä sääntöjä niin osallistuja yksinkertaisesti puolustaa, ja yrittää olla laittamatta palloa rajojen yli. Lisää informaatiota täällä.


Aloituskierroksen kolme parasta olivat 1. Toulalan (413), 2. Alkoholi (164), Zaragoza (124). Ylivoimainen Toulalan meni jatkoon myös jatkoryhmästä, Alkohooli tippui. Finaaliin selvisi siis Toulalan (23), Pure (10) & jäine (-73), Toulalan ylti voittoon huonotasoisessa finaalissa.




Mikko neljä kertaa onlinessa, samana päivänä

Mikko Pynnönen, soccerin toinen ylläpitäjä käväisi tänään, 14 marraskuuta 2008 peräti neljästi onlinessa. Ehkä jotain on luvassa, kenties päivitys? Nojaa, sitä ei tiedä koskaan. Mielestäni on erittäin hienoa, että tämmöstä tapahtuu. Se on nimittäin todistettu, he eivät ole unohtaneet peliä! Jos jaksoit edes tämän tylsän, lyhyen tekstin lukea niin toivottavasti edes kuvat miellyttävät sinun silmiäsi.




torstai 13. marraskuuta 2008

Itsenäisyyspäivän suuri tapahtuma 6.12

Itsenäisyyspäivän kunniaksi pelataan 100minuuttia socceria, ilman taukoja. Valmentajiksi valitut pelaajat valitsevat ilmoittautuineiden keskeltä 25 pelaajan joukkueet. Päivän aikana on käynnissä myös suuri veikkauskisa (lisätietoa täällä), sekä päivän avausta TeamSpeak kanavalla.

Kaiken tämän, jo paljon lisäksi pidetään palkintogaala, jonka aihealueet listaan tekstin loppuun. Jos haluat tulla mukaan rakentamaan sataa soccerminuuttia. Onko sinulla jo mielessä jokin asia minkä voisit tapahtumaan tuoda täysin uutena, tai missä jo olemassa olevassa asiassa voisit auttaa. Tapahtuma ei kuitenkaan etsi selostajia eikä tuomareita. Niin, tässä gaalan aihealueet:

2/2008 Paras Joukkue
2/2008 Paras Pelaaja
2/2008 Paras Hyökkääjä
2/2008 Paras Keskikenttäpelaaja
2/2008 Paras Puolustaja
2/2008 Paras Valmentaja
2/2008 Paras Ottelu
2/2008 Paras Tulokaspelaaja
2/2008 Paras Tulokasjoukkue

Klikkaa tästä, saadaksesi paljon laajempaa tietoa tapahtumasta.

keskiviikko 12. marraskuuta 2008

EURO2008: Finaali pelataan 16.11



Elisan nettiliittymän ongelmien vuoksi finaali siirrettiin sunnuntaille 16.11 klo. 20:00. Finaalissa kohtaavat siis Englanti ja Suomi, joten hulinaa riittää huolimatta siitä, että kiekon puolelta tuskin katsojia enään tulee. Toivottavasti ottelu saadaan pelattua suunnitelmien mukaan.

tiistai 11. marraskuuta 2008

Viikon sisällä mahdollisesti päivitys


Saamani tietojysäyksen mukaan 70% varmuudella socceriin ilmestyisi jonkinlainen päivitys. Koska lähteet ovat niin pieniä, en osaa sanoa millainen päivitys on kyseessä. Olisiko kenties kenttä muuttumassa? Kiekkosummerin tilalle hurraa -huudot? Sitähän ei voi tietää.

Toivottavasti kuitenkin peli muuttuu parempaan, eikä huonompaan suuntaan. Paras mahdollinen päivitys mielestäni tällä hetkellä olisi bugien poistaminen ja jalkapalloaiheiset äänet kehiin.

sunnuntai 9. marraskuuta 2008

EURO2008: Finaali siirretään myöhempään ajankohtaan

Kauan sitä odotettiin, kiekosta katsojia haettiin, mutta ottelua ei ajallaan saatu alkamaan. Tuomaria odoteltiin. Syynä hänen poissaoloonsa on Elisa. Hänellä on elisan nettiliittymä ja kyseisellä liittymällä on juuri nyt ongelmia. Mutta eipä hätiä, ottelu tullaan pelaamaan myöhemmin ilmoitettavalla ajalla. ELtoro:

Suomi - Englanti EURO2008-turnauksen finaali siirretty

Johtuen Elisan nettiyhteyksien merkittävistä ongelmista finaalipäivänä, illan otteluun ei ollut pääsyä tuomarilla, hänen avustajallaan ja samalla varatuomarilla, ottelun selostajalla ja osalla Suomen pelaajista. Tässä tapauksessa kansainväliset ottelusäännöt, joihin jokainen joukkue on sitoutunut osallistumalla turnaukseen, puhuvat selvästi:

"Mikäli ottelun keskeyttävä tekijä on koko soccerin laajuinen, eikä uusi otteluhuone auta asiaa, peliä jatketaan myöhemmin määriteltävänä ajankohtana, joka on sovittu yhdessä järjestävän tahon ja pelaavien joukkueiden kesken."

Tässä tapauksessa, kyseessä oli selvästi koko soccerin laajuinen ongelma. Moni pelin käyttäjistä ei päässyt peliin eikä tätä kautta finaaliin. Tämän johdosta, ottelun tuomari...

a) ei päässyt tuomaroimaan ottelua. Sama koskee varatuomaria.
b) on määrännyt ottelun siirrettäväksi myöhempään ajankohtaan, ja tehdessään näin on toiminut täysin maaottelusääntöjen ja samalla EURO2008-turnauksen sääntöjen mukaisesti.

- Eltoro, EURO2008-turnauksen finaalituomari.

EURO2008: Soccerkansa varma suomen voitosta


Hyvää iltaa, EM-Finaalia odotellessa. On ilo ilmoittaa mitä mieltä soccerkansa em-finaalista on, he uskovat Suomen voittoon. Pitänmääni äänestykseen on osallistunut huikeat 10 ukkelia ja kaikki äänestivät suomea.

Kuten monesti on kerrottu, finaali pelataan tänään kello 19:30, tulkaa ihmeessa paikanpäälle suomea kannustamaan!

perjantai 7. marraskuuta 2008

EURO2008: Tsekin pettymys, Hollanti mitaleille

Turnauksen jännittävä pronssiottelu saatiin päätökseen ja enää on finaali jäljellä. Hollanti nappaa pronssia ja Tsekeille voitto tässä turnauksessa jää haaveeksi, vaikkei se kaukana ollutkaan.

Ottelu päättyi 5-3. Tuomarin roolia veti tällä kertaa itse Malawi, ja hänen osaltaan kaikki sujui hyvin. Hän valitsi ottelun parhaaksi pelaajaksi Kevinbron. Peliä seurasi 65 katsojaa + pelaajat.

Netherlands - Czech Republic 5-3 (2-2)

'1 0-1 wosto
'7 1-1 kevinbro
'8 2-1 kevinbro
'9 2-2 Lumcak

'12 2-3 -Walcott-
'15 3-3 Niculae
'16 Yellow card: Walker
'19 Yellow card: S.Vlcek
'19 4-3 Samuel
'19 5-3 kevinbro

Man of the Match: kevinbro
Match Referee: Malawi
Attendance: 65

torstai 6. marraskuuta 2008

Englanti hyppimään suomen varpaille

Englanti eteni Euro2008 finaaliin suomen riesaksi voitettuaan Tsekit 5-3. Vaikka lukemat ei tuon suurempia ole, ei pidä aliarvioida Englannin taitoja, he ovat PAHA vastus, mutta voitto on silti melko varma. Loppusuoralla ollaan, vaikka vastahan se alkoi. Tässä vielä muistutus siitä, mitä jo on tapahtunut:

1.11.
20:00 Avajaiset
21:15 Suomi 6-1 Hollanti

3.11.
20:00 Englanti 5-3 Tsekki

Ennen 9.10 pelattavaa finaalia:

7.11.
20:00 Pronssiottelu, Tsekki-Hollanti