maanantai 4. tammikuuta 2010

Soccer-Sanomat jäihin

Olemme yhdessä muiden toimittajien kanssa päättäneet pistää Soccer-Sanomat väliaikaisesti paussille ajanpuutteen vuoksi. Tauon pituutta emme ole määritelleet ja mahdollisesta jatkosta ilmoitamme hyvissä ajoin.

Toivotamme kaikille erittäin hyvää alkanutta vuotta ja voitokkaita hetkiä pelin parissa!

t. SS-väki.

perjantai 4. joulukuuta 2009

Kuukauden arvoitus: Marraskuu

Toimitus pahoittelee arvoituksen viivästymistä, syynä siihen olivat yksinkertaisesti henkilökohtaiset kiireet. Tässä jokatapauksessa viime kuun arvoituksen vastaus sekä tämän kuun arvoitus.

Mitkä kyseisistä turnauksista on viety läpi ja mitkä ovat jääneet kesken?


Viime kuukauden arvoituksen vastaus:

maanantai 30. marraskuuta 2009

Suomi voitti Hollannin ja nappasi mestaruuden

IC2-turnauksen voitto matkasi Suomeen, kun se voitti finaalissa Hollannin luvuin 3-1.

Ennen illan päänäytöstä pelattiin kaksi The Soccer Leaguen ottelua, jossa ensin Real Madrid voitti Santosin 1-0. Toisessa ottelussa Arctic Knights voitti Marna Snaha FC:n luvuin 2-0. Soccermarathon 2009 -juoksukisan voitti Walcott. Juuri ennen varsinaista loppuottelua myös pelin ylläpito mainosti turnauksen finaalia Kiekon puolella.

Ottelu alkoi lievässä Suomen painostuksessa. Hollanti ei saanut rakennettua kunnon paikkoja, kun taas Suomi oli lähellä maalintekoa jo useaan kertaan ensimmäisten viiden minuutin aikana. Pikku hiljaa Hollantikin alkoi terästäytyä, tosin parhaimmat paikat se sai rakennettua vain kulmapotkujen jälkitilanteista. Ensimmäinen maali syntyi Timon murtautumisesta Hollannin puolustuksen läpi. Syöttö napsahti loistavasti Blisterille, joka viimeisteli ajassa 8:41 ottelun ensimmäisen ja uransa yhdeksännen maajoukkuemaalinsa. Vain puoli minuuttia myöhemmin Timo oli taas vauhdissa: keskitys maalin eteen, josta Miden oli helppo ohjata pallo maaliin. Peli oli ensimmäisen puoliajan jälkeen 2-0. Puoliajalla katsojia oli ilmestynyt finaaliotteluun jo 115.

Toinen puoliaika alkoi Koivusen kovilla lageilla. Kun tilanne saatiin selvitettyä, peli jatkui taas Suomen hallinassa. Tästä huolimatta Hollanti kavensi pelin numeroihin 2-1 ajassa 5:56, kun Rijmen keskitti loistavan pallon suoraan Vedadin jalkaan. Tästä Hollanti sai hyvän vireen ja paljon paikkoja, joissa Suomi oli ensimmäistä kertaa koko turnauksessa todellisissa vaikeuksissa. Suomi kasvatti johtonsa numeroihin 3-1 ajassa 8:12, kun Vocal teki maalin Maradonan loistavasta syötöstä. Voitto Suomelle luvuin 3-1.

Soccer-Sanomien kolme tähteä:
*** Timo
** Mide
* Rijmen

lauantai 28. marraskuuta 2009

Hollanti haastaa Suomen IC2-turnauksen finaalissa

Sunnuntaina 29.11. nähdään huikea taistelu, kun Hollanti ja Suomi pelaavat IC2-turnauksen voitosta. Luvassa on tiukka taistelu, sillä jo viime tiistaina pelatussa ottelussa Hollanti laittoi Suomelle kovasti kampoihin. Illalla ennen varsinaista finaaliottelua nähdään myös muuta ohjelmaa, kuten kaksi The Soccer Leaguen ottelua, Soccermarathon 2009 sekä 2vs2-näytösottelu.



Vahvuudet ja heikkoudet:
Suomi: Joukkue on täynnä kokeneita pelaajia, jotka eivät ota ennakkosuosikin asemasta suuria paineita. Maalinteko ja pelinrakennus onnistuvat hyvin. Pystyvätkö Hollannin taitavat kikkailijat kuitenkin ohittamaan Suomen puolustuksen?
Hollanti: Hollanti lähtee otteluun haastajana, mistä johtuen jotkut pelaajat saattavat sortua yliyrittämiseen. Ehdoton vahvuus Hollannilla on kuitenkin sen hyökkäyspeli, jota on vaikea pysäyttää.

Seuraa heitä:
Timo: Koko turnauksen hyvässä vireessä ollut Timo osaa rakentaa loistopaikkoja sekä itselleen että joukkueelle. Tunnetusti liukas puolustettava.
Maradona: Maanantaina maajoukkuedebyyttinsä tehnyt Maradona on heti raivannut tiensä joukkueen avainpelaajiin. Omaa todella tarkan laukauksen, joka hollantilaisten on pystyttävä estämään.
Koivunen: Suomen joukkueen luottopakki. Nousee tarvittaessa itse laukaisupaikalle, josta tulokset ovat olleet karmaisevia.
Rijmen: Lähes koko turnauksen ajan maalipörssin kärjessä olevan Rijmenin taidot riittävät vaikka mihin. Vaikka onkin periaatteessa varmistanut jo maalipörssin voiton, on valmis tekemään lisämaaleja joukkueelleen hinnalla millä hyvänsä.
Vedad: Hollannin tämän hetken paras hyökkääjä. Mikäli ei murru muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen, on Vedad vahvoilla.
O’Shea: Hollanti - Englanti -ottelun parhaimpiin pelaajiin kuulunut O’Shea on valmis torjumaan suomalaisten hyökkäykset taas tänään. Pystyy hyvänä päivänä ihmetekoihin

Tulosveikkaus:
Molemmat joukkueet painavat heti päälle ja saavat paljon hyviä paikkoja kuten viime pelissäkin. Ensimmäisen maalin tekee Hollanti juuri ennen taukoa. Suomi pääsee kuitenkin heti toisen puoliajan alussa muutaman onnistuneen vaihdon ansiosta tasoihin. Ottelu venyy jatkoajalle ja edelleen rangaistuslaukauksille, jossa voiton vie Suomi.

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Suomi voitti niukasti Hollannin

Suomi pääsi IC2-turnauksen loppuotteluun, kun se kaatoi Hollannin luvuin 2-0. Ottelu oli koko ajan jännittävä, eikä Suomi varmistanut finaalipaikkaansa helpolla.

Ottelun ensimmäisen puoliajan alku oli molemmin puolin tiukkaa. Sekä Suomi että Hollanti saivat paljon hyviä paikkoja, mutta molempien puolustus oli todella hyvässä vireessä. Neljännellä minuutilla hollantilaiset ottivat sanallisesti suomalaisten kanssa yhteen, koska pelistä ilmeisesti lagin takia kesken lähtenyt Chivu ei päässyt enää Hollannin puolelle. Lopulta ongelma saatiin ratkaistua ja peli jatkui vauhdikkaasti. Ensimmäisen maalin teki Suomelle Pure kahdeksannella minuutilla. Laukaisu tolpasta maaliviivalle ja helppo siirto maaliin ei jättänyt Hollannille mitään sananvaltaa. Heti aloituksen jälkeen Timo pääsi katkaisemaan Hollannin hyökkäyksen ja laukoi boksin rajalta pallon maalivahdin ohi. Puoliajan lopulla molemmat saivat muutamia paikkoja, joista lisämaaleja ei kuitenkaan syntynyt. Ensimmäisen puoliajan jälkeen peli 2-0.

Toinen puoliaika alkoi hieman ensimmäistä rauhallisemmin. Joukkueet eivät saaneet yhtä paljon paikkoja kuin ensimmäisellä puoliajalla, mikä johtui suurelta osin Suomen rauhallisesta ja hyvin peliaikaa kuluttavasta taktiikasta. Loppua kohden Hollanti aloitti vielä kerran hurjan vyörymisen ja sai muutamia todella hyviä paikkoja, jotka ainoastaan Suomen maalivahti pystyi pelastamaan.

Ottelu päättyi 2-0, katsojia oli noin 60. Toinen finaalipaikka ratkaistaan torstaina, kun Hollanti ja Englanti kohtaavat toisensa.

Soccer-Sanomien kolme tähteä:

*** Timo
** Vedad
* Blister

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Suomi kaatoi Englannin 3-0

Ottelu alkoi erikoisella draamalla. Kun noin puolilla pelaajista oli ready nappula pohjassa, alkoi jokaisella pelaajalla ja katsojalla nousemaan ping 3000-15000. Yhtäkkiä pelaajia lensi ulos huoneesta ja chat oli täynnä LAG LAG tekstiä. Syytä ruvettiin ihmettelemään TeamSpeakissa, ja nopeasti ymmärrettiin että Nebulan yhteyksissä oli ilmennyt ongelmia. Ilmeisesti myös kiekko.tk oli kaatunut. Pelijavaa ei saanut avattua ollenkaan puoleen tuntiin, ja myös soccerin sivustot tilttailivat. Pelin alku viivästyi tämän takia n. 45minuuttia.

Itse pelissä Suomella liikkui pallo todella taidokkaasti koko ottelun ajan ja alku oli erittäin hyvä. Englanti ei saanut hyökkäyspeliään missään vaiheessa kunnolla käyntiin.

Jo ensimmäisellä peliminuutilla Maradona sivalsi maaliviivalta joukkueensa 1-0 johtoon. Peli jatkui Suomen hallinnassa maalittomana viidennelle pelimiinutille asti, kunnes Timon ja Maradonan loistavasta esityöstä sai Mide viimeisteltyä onetimerillä pallon maaliin. Maradonalla jo huikeat 1+1 tehot debyyttipelissään. 7' peliminuutilla Timon loistavat läpisyötöt sai jatkoa: Maradona pääsi hyvään vetopaikkaan mutta staminan oltua vähäinen, lähti veto yläkulmaa kohden mutta maalivahti oli mukana. Ensimmäisen puoliajan viimesellä pelimiinutilla suomen hallinnan ollessa kova, pallo pomppi englannin maalilla ja pomppasi maaliin Maradonan ja Väykän hääriessä maalivahdin edessä. Maali merkittiin Väykälle ja 3-0 lukemissa mentiin puoliajalle.
Torjunnat: Englanti 4, Suomi 1. Soccerin mukaan suomella oli 55% hallinta.

Toiselle puoliajalle lähdettiin Suomen hallinnalla, joka jatkui koko ottelun loppuun. Viidennellä pelimiinutilla Maradona pysäytti Englannin maalipotkun upeasti, mutta viimeistely epäonnistui maalivahdin torjuttua hyvän laukauksen.
Katsomon jo laskiessa pelin viimeisiä sekunteja, Busic taisteli pallosta maalin edessä ja sai pallon jo lähes maaliin. Jääskeläinen kuitenkin hoiti hommansa hienosti. Katsojia nähtiin parhaimmillaan 54.

Soccer-Sanomien 3 tähteä:
***Maradona
**Timo
*Mide


maanantai 16. marraskuuta 2009

Hollanti murskaluvuin lopputurnaukseen

Hollannin ja Tsekin kohtaamisesta 3-0 voitolla lopputurnaukseen tiensä raivasi Hollanti. Ottelussa tsekit eivät saaneet suurempia tilanteita aikaan, jolloin hollantilaisten oli helppo keskittyä maalien tekoon.

Ottelu alkoi Hollannin kannalta hyvin: Rijmen sai pallon verkkoon jo 36 sekunnin jälkeen. Tsekit eivät saaneet peliään kuntoon ja Hollanti hallitsi peliä. Rijmen teki ottelun toisen maalinsa kuudennella minuutilla ja Hollanti siirtyi jo 2-0 johtoon. Peliin syntyi maalin jälkeen tylsä vaihe, jota jatkui tauolle saakka. Ainoastaan Clac villitsi ottelun selostajana toimineen Clintonin lupaamalla tälle pelimerkin, jos Rijmen tekisi vielä yhden maalin. Peli ensimmäisen puoliajan jälkeen Hollannille 2-0.

Tauolla katsojat, pelaajat ja selostus hiljenivät muistamaan edesmennyttä jalkapallomaalivahtia Robert Enkeä. Hiljaisen hetken aikana jopa suurimmat floodaajat osasivat olla hiljaa: minuutin tauon aikana nähtiin vain kolme turhahkoa viestiä.

Toinen puoliaika alkoi siitä, mihin ensimmäinen jäi. Tsekki ei saanut kunnon paikkoja ja Hollanti painoi päälle, tuloksena kolmannella minuutilla Lisandron maali. Peli oli jo 3-0 Hollannille. Tämän jälkeen pelinopeus hiljeni kuitenkin täysin, eikä muutamaa kaukolaukausta lukuunottamatta nähty sen suurempia mahtipaikkoja. Peli päättyi 3-0 ja Hollanti eteni ensi sunnuntaina alkavaan lopputurnaukseen.

Soccer-Sanomien kolme tähteä:

*** Rijmen
** Baresi
* Lisandro

lauantai 14. marraskuuta 2009

15.11. Hollanti ja Tsekki kohtaavat taas toisensa, kun joukkueet pelaavat IC2-turnauksen viimeisen ottelun ennen lopputurnausta. Panos on molemmille joukkueille äärettömän kova, sillä voittaja pääsee taistelemaan mestaruudesta Suomen ja Englannin kanssa.



Vahvuudet ja heikkoudet:
Hollanti: Hollantilaiset lähtevät peliin selvänä ennakkosuosikkina aiempien Tsekki-voittojensa ansiosta. Valmennusjohdon on kuitenkin varottava, etteivät pelaajat hermostu, jos tulosta ei synny ensimmäisten paikkojen aikana.
Tsekki: Tsekkien pelisilmä on parantunut viime pelien aikana hyvin paljon. Vaikka joukkue lähteekin otteluun haastajana, sen voitonhalu on kova Puolan kaadon myötä. Suurin ongelma on yhä joukkueen puolustus, josta löytyy vain kaksi suurissa joukkueissa pelannutta tähtipelaaja.

Seuraa heitä:

Rijmen: Scarpin kanssa turnauksen maalipörssin kärjessä oleva Rijmen lähtee hakemaan jatkoa hyville otteluilleen. Osaa sekä edetä yksin, että rakentaa peliä.
Jackson: Pitkästä aikaa pelikentille palaava Jackson on osoittanut vahvuutensa erityisesti pallon liimaamisessa. Pystyykö tsekkipuolustus estämään tämän pallotaiturin yritykset?
Pari: Koko turnauksen vahvasti pelannut Hollannin kapteeni kuuluu jo maaotteluiden vakiopelaajiin. Pitää päänsä kylmänä eikä höntyile turhia.
Scarp: Rijmenin kanssa viisi maalia turnauksessa tehnyt Scarp saapuu jälleen kärkeen tekemään tuhojaan. Jatkuvatko hyvät pelit pienestä epäaktiivisuudesta huolimatta?
Wosto: Tsekeistä ehdottomasti kovimmassa joukkueessa pelaava Wosto tulee jälleen näyttämään pelitaitonsa. Rakentaa hyvin maalipaikkoja, mutta tekee niistä tarvittaessa myös itse.
Mineiro: Marna Snahassa satunnaisesti pelaileva Mineiro on nähty kentällä toistaiseksi vain viitisen minuuttia, mutta paikkoja on syntynyt silti useita. Onko hänestä ottelun ratkaisupelaajaksi?



Tulosveikkaus:
Hollanti saa pallon maaliin jo ensimmäisten hyökkäysten aikana. Ensimmäisen puoliajan loppua kohden myös Tsekki saa paljon paikkoja, mutta pallo vierii maaliin vasta toisen puoliajan alussa. Loput puoliajasta on vauhdikasta ja maalipaikkoja on paljon. Viimeisellä minuutilla Hollanti kuitenkin saa pallon verkon perukoille. Ottelun lopputulokseksi 2-1 Hollannille.

lauantai 7. marraskuuta 2009

Mitä mieltä soccerin pelaajat ovat uusista päivityksistä

Me kysyimme:
Mitä mieltä olet uusista maalivahdeista yms. uusista päivityksistä?

Elisinho: Täydellistä. Mitään ei enään puutu, enää ei tarvisi kuin päivitellä bugeja pois.
Lupasenko: Moket o parempii ja niitte älykkyysosamäärä on kasvanu.
Julia: Tosi hyviä päivityksiä, ei mee pelitkään niin huntiksi nytte q veskat osaa napataki jotain. mut huono ku en nyt saa itte mistään maaleja :(
Poutanen: Loistavaa työtä taas ylläpitäjiltä, maalivahti liikkuu täydellisesti ja nyt voi jopa saada tehtyä maalinkin pelissä.
Clinton: Parempaan suuntaan on menty, jos tätä rataa jatketaan niin tulee hyvä!
Wemps: No olen pelannut vasta hyvin vähän aikaa, enkä tiedä mitä päivityksiä on tullut mutta mielestäni maalivahdit on liian heikkoja.
Scarface: Iha jees, mukava kun ovat vähän realistisempia.

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Kuukauden arvoitus: Lokakuu

Tehtävänäsi on selvittää, kuka seuraavista joukkueensa mastereista on perustanut kyseisen joukkueen?



Viime kuun arvoituksen vastaus:


lauantai 24. lokakuuta 2009

Socceriin uudet päivitykset

Soccer sai uudet päivitykset perjantaina. Päivityksiin kuului erityisesti maalivahtien, sekä one-timerin ja paitsion parantelua. Toistaiseksi päivitys on jakanut pelaajien mielipiteet kahtia: kun osa ajattelee päivitysten olevan täysin epärealisitisia, toiset ajattelevat niiden tekevän pelistä aidomman. Muutama bugikin päivitysten jälkeen on jäänyt. Erityisesti maalivahtien toiminta takkuilee.

Haastattelimme pelin ylläpitäjää Mikkoa:

Mitä ajattelet uusista maalivahdeista? Luuletko, että suuria bugeja vielä löytyy?
No henkkoht. olen aika tyytyväinen tässä vaiheessa. Tuollainen tekoälyn koodaaminen taitaa kumminkin olla vaikeinta, mitä nyt yleensä pelin tekemisessä voi tulla vastaan. Parannettavaahan löytyy tietysti.

Varsinaisesti suuria bugeja ei näyttäisi olevan, mutta heikkoja kohtia varmasti löytyy. Ehkä suurin vika taitaa olla nyt haparointi pallonkäsittelyssä. Varsinkin kaukolaukauksissa tahtoo tulla liikaa räpellettyjä palloja. Toinen on roikkupallojen hakeminen, jota ei ole laskettu vielä ihan tarkimmalla tavalla.

Palaute kertoo että lähipeli alkaa olla jopa liian vahvalla tasolla. Kun vielä nuo hanskat saadaan pitämään kaukolaukauksissa, voidaan päästä sitten testaamaan ja hienosäätämään tasapaino noiden välillä kohdilleen. Se on sitten helpompaa jos/kun ohjelmointitekniset haasteet on selvitetty.

Luetaanko kierteellä tehtyjä maaleja enää jatkossa bugeiksi?

Minun puolesta ei. Ja toivottavasti yhteisökään ei ala omia sääntöpykäliä kasaamaan, vaan parempi olisi että puutteet tuotaisiin esiin mahdollisimman nopeasti ja selkeästi. Ja mekkalaa täytyy sitten pitää yllä niin kauan, että jotain alkaa tapahtua täällä päässä.

Mitä muuta peliin ollaan kehittelemässä?

Suunnittelulistalla on ehkä seuraavina ainakin hyötynäkökohtatarkastelu, korttijärjestelmä, tutoriaali-harjoitusmoodi ja muokattava stadioni. Järjestyksestä ja aikataulusta on vaikeampi mennä sanomaan, lista muokkautuu lähinnä fiilispohjalta.

Kaikkia ideoita otetaan tietysti vastaan.

Terveisesi Soccer-Sanomien lukijoille
Pysytään asialinjoilla.

PSV Eindhoven pois rankinglistalta - Vocal lopettaa pelaamisensa


Rankinglistan kärjessä yli 1500 pisteellä ollut PSV Eindhoven hajosi. Joukkueen pelimäärä laski niin paljon, että joukkue putosi automaattisesti pois rankinglistalta. Joukkueen perustaja Vocal ilmoitti lopettavansa Soccerin heti marraskuussa pelattavien maajoukkueotteluiden jälkeen ja kiittää urallaan auttaneita joukkueen etusivulla.

Minne PSV:n pelaajat sitten siirtyivät? V.ConE ja JaaG palasivat Nokian Palloseuraan, Källström siirtyi vahvistamaan Evertonia ja Ibra etsii vielä joukkuetta. Luultavasti myös Fooba jättää PSV:n lähipäivinä.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Haastattelussa Pete


Joukkueesi Hypnotize aloitti viikko sitten aktiivisen pelaamisen. Mitä tavoitteita joukkueellasi on?
Onko siitä muka vasta viikko? Tuntuu kun olisi ollut Hypnotizessa jo kuukauden päivät taas, niin mukavaa meno on Hypnotizessa ollut. Reiska yllätti minut jälleen ja sai Hypnotizen kokoon kokoamalla sen vanhoista veteraaneista ja muutamista lupaavista tulokkaista. Itsekin liityin joukkueeseen vietettyäni ensin kuukauden Nokian Palloseurassa. Joukkueellamme ei ole oikeastaan mitään muuta tavoitetta, kun pitää hauskaa siellä viheriöllä. Joukkue koostuukin vain ja ainoastaan pelaajista, joille statsit eivät merkitse mitään, vaan ilo pelata mukavassa seurassa. Kaikki pelit pelataan tosissaan, mutta kuitenkin hymyssä suin. Aloittelijoiden kehittäminen on myös suuressa arvossa Hypnotizessa ja tämä oli myös yksi syy, miksi lähdin Nokian Palloseurasta ja liityin kasvattajaseuraani kokoonpanoon. Meillä on tällä hetkellä joukkueessa muutamia todella lupaavia tulokkaita ja tulevaisuus näyttää valoisalta :).

Pelaajamääränne on lähes kaksi kertaa niin laaja kuin ennen. Onko tähän jokin erityinen syy?
Ei tähän mitään sen erityisempää syytä kyllä ole. Kyllähän se myös aika selvää oli, että kovin pienellä kokoonpanolla ei nykysoccerissa saa juurikaan niitä pelejä. Liikaa pelaajia joukkueessa ei tällä hetkellä ole todellakaan, vaan ihan sopivasti juurikin sen takia, että osa pelaajista on niitä ihan nukkuvia veteraaneja, jotka harvemmin enää käyvät pelaamassa.

Tullaanko Hypnotize näkemään lähiaikoina rankingkärjessä?
Se jää nähtäväksi, tulevaisuudessa ehkä, mutta mikään tarve sinne ei kyllä ole päästä. Emme pelaa rankista ollenkaan, joten rankingkärjeksi pääsyä ei voi edes laskea joukkueemme tavoitteeksi. Ainahan se olisi kuitenkin positiivinen yllätys, jos joukkue sinne yltäisi, mutta mikään "dream comes true" se ei todellakaan olisi.

Terveisesi Soccer-Sanomien lukijoille

Pelatkaa rehdisti ja kunnioittakaa toisianne, loppujen lopuksihan soccer on vain nettipeli, jossa ei tarvitse kenellekään mitään raivota.

lauantai 3. lokakuuta 2009

Evolutionin paluu ja nimenvaihdos

Shevtsin ja Pe1en johtama Evolution koottiin uudelleen. Joukkueeseen on liittynyt paljon entisiä Evolutionin ja The North Lionsin pelaajia. Joukkueen nimenvaihdosruljansi on varsin kummallinen: ensin nimenä oli Banaanipojat Hulahulasaarella ja muutamaa tuntia myöhemmin Evo1ution. Joukkueen pelit ovat alkaneet kaikesta huolimatta todella hyvin. NoPSia vastaan pelattu 3-3 tasapeli sekä 2-0 ja 5-2 voitot antavat varmasti intoa tuleviin otteluihin.

IC2-turnauksen toinen karsintakierros alkaa


International Challenge 2 -turnauksen toinen karsintakierros alkaa huomenna (4.10.) kun Puola saapuu Englannin vieraaksi turnauksen viidennessä ottelussa. Panokset ovat selvät: voittaja pääsee IC2-turnauksen kolmen parhaimman maan lopputurnaukseen, jonne Suomi on jo selvittänyt tiensä. Vaikka Englanti onkin ottelun selvä suosikki, on sillä ollut omat vaikeutensa.

Karsintakierroksen toinen ottelu pelataan lauantaina 10.10., kun Hollanti ja Tsekki kohtaavat jälleen toisensa. Ottelusta odotetaan todellista jännitysnäytelmää, sillä joukkueiden aiemmat kohtaamiset ovat päättyneet maalin tai kahden eroon. Myös tästä ottelusta voittaja pääsee lopputurnaukseen.

Molemmat ottelut pelataan klo 21:00 Suomen aikaa.